SOME KOULUTUS
Tätä asiakastyötä työsti kaksi tiimiä. Kummassakin tiimissä on kolme jäsentä, joten meidät jaettiin pareittain ja kukin pari sai oman aiheen johon tutustui ja loi materiaalia pp esitystä varten. Kaikista aiheista tehtiin yksi yhteinen esitys. Aiheita olivat Somesisältökalenteri, Vaihtelevat sisällöt ja Analytiikka.
Somesisältökalenteri
Vaihtelevat sisällöt
Analytiikka
Asiakastyön toteuttamiseen ei ollut kuin muutama päivä aikaa ja pieni stressikin tuli vierailulle työn aikana mutta valmista tuli ja esittäminen onnistui loistavasti.
Asiakastyöstä opin työskentelemään paineen alla ja kovassa kiireessä. Opin tekemään yhteistyötä muiden kanssa ja tekemään hyvää mutta yksinkertaista työnjälkeä.
Powerpointin lopussa meille kaikille kerrottiin osaamismerkeistä, jotka liittyivät näihin kolmeen aiheeseen. Tarkoituksena on, että jokainen popuppilainen tekee jokaisen osaamismerkin ja lähettävät ne opettajalle arvioitavaksi.
Tulen kirjoittamaan myöhemmin lisää näistä kolmestä aiheesta somemerkkien parissa, jotka teen tänne blogiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti